Yrittäjävalmennus ja yrittäjän hyvinvointi

 

 

Oletko aloitteleva tai yritystoimintaasi laajentava yksin- tai pienyrittäjä?

 

Yritystoiminnan käynnistämiseen liittyy valtava märää asioita, joista on syytä olla tietoinen kaiken uuden innostuksenkin keskellä. Tietoa ja materiaalia on saatavilla paljon ja monista lähteistä, mutta selkeän kokonaisuuden hahamottaminen olennaisista asioista ja oikeasta tiedosta ei informaatiotulvassa ole aina kovinkaan yksinkertaista. Jokainen haluaa, ettei into yritystoiminnasta kaadu hetken kuluttua ennakoimattomiin riskeihin, riitoihin, huonoihin yhteistyökumpparivalintoihin tai esimerkiksi puutteellisten sopimusten aiheuttamiin ongelmiin, riittämättömään alaan liittyvien sääntelyvelvoitteiden noudattamiseen tai omien ideoiden suojaamiseen.

 

Usein haasteita kiireisen arjen keskelle tuo myös hyvien uusien ideoiden vieminen kannattavaksi liiketoiminnaksi kaiken entisen tekemisen keskellä ja potentiaaliset ideat jäävät toteuttamatta.

 

Kun yritystä pyörittää yksin tai on siitä itse pääosin vastuussa, realisoituu rinnan kaiken muun keskellä ennemmin tai myöhemmin myös huoli omasta jaksamisesta- - tai konkreettinen liiketoimintaa sekä muuta elämää haittaava Liiketoiminnan arjen keskellä tai uuden yritystoiminnan perustamisen pyörteissä ei myöskään ole aina aikaa verkostojen rakentamiseen tai ylläpitämiseen - vaikka juurikin ne voisivat paitsi tuoda itse liiketoiminnalle hyödyllisiä kontakteja, niin myös vertaistukea moneen tilanteeseen.

 

ANNA MEIDÄN AUTTAA. Tutustu edellä kuvattuihin tilanteisiin rakennettuihin valmiisiin valmennus- ja hyvinvointipaketteihimme, joissa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla yrittäjän ja yritystoiminnan juridinen tuki, riskienhallinta ja yrittäjän henkilökohtainen hyvinvointi. Valmennukset sisältävät paitsi itseopiskeluaineistoa, niin henkilökohtaista tukea juuri sinun tilanteeseesi sekä mahdollisuuden oman hyvinvoinnin tukemiseen, elämyksiin ja verkostojen rakentamiseen sen ohessa.

 

Löydät valmiiksi mietityt valmennuspaketit verkkokaupastamme (tulossa).

 

 

 

Valmennuksiimme sisältyy selkeät ja käytännönläheiset työkalut sekä henkilökohtainen tuki, joka auttaa sinua ottamaan kaaoksen haltuun ja vapauttamaan energiaa hyviin asioihin, parempiin tuloksiin ja mielenrauhan saavuttamiseen.

 

Ennen verkkokauppamme avautumista jätä yhteydenottopyyntö, niin saat lisätietoja.